Время читать и говорить по-карельски

4. Luve, kuin varuštuačettih Jürginä paimendamah žiivattua. Šano, midä ruado paimen karjanke enžimmäzenä piänä. Jiirrinpäivä Keviä... Lumen jo otti, kaikki virdazet kuivettih, a peldoloissa vihahettih orahat. Kaikin vuotetah lämmindä i kežiä. Pitkä talvi on nadoiminnun i žiivatoilla: lehmät torvitah tanhuoloissa, puašiečetah verejih. Izännät avualTah verejie, laškietah lehmiä edizeh vain omalla pihalla. Tulou Jiirrinpäivä. Emändä laškiešša omie žiivattazie tanhuošta panou verejillä obrazazen, a kiinntikšellä midäigi raudua. Käzissä hänellä ristileibä da virbane, kumbane on svätittö virbaplihänäpiänä. Sillä hiän hilTakkazeh koššuttelou lehmiä, ajau karjah. Kuin kaikin kerätivtitäh pellolla, paimen rubieu kierdämäh karjua. Ših varoin hiän varuštau šieglan, kunne on pandu jāiččā, Jürgi-šliöttäjän obraza, tuohuš i virvašta. Paimen ottau šieglan, upriu žen olgupiäh, a oigiešša kiäššä hänellä kirves. Niin proidiu timbäri karjašta kolme kerdua, nelličči leikkuau rissin-rassin muada kirvehellä. Šidä loppuh kenolgah ambuu ružjašta. Kaikin rissittih šilmie: olgah žiivatta blaho kaiken kežän! Virbazet pissetäh pellolla, a kun on läššä jogi, nin lapšet hlipätäh jogirannalla i laškietah virbazie virdua müöt. Näinä keviähuomnekšina lähtiessä pihalla emändä jogo kerdua ottau šuurušta, rigenemmä leibäpalazen. Tällä aigua jo voit kuuluštua, kuin kägi kukkuou. Tiettih, što ei hüväkši mäne ičellā da i žiivatalla, kun kägi ”šittuu” nālgāvaččah. MiiÖhemmä, konža jo puhkieu lehti, paimen iiksin vielä kerran voičči kierdiä karjua. Vet on i ših rukah, jotto mečča pidäii žiivattua. Ka i nähäh lehmiä, da ei šua ajua kodih. Kun paimen oli iče mahtaja, ali otti šanat tiedäjäldä, iihtä žiivatašta ei kadonnun kežän aloh, i zvieri ei šordan. A hoš i tuli čakka 109