Время читать и говорить по-карельски

Luve enžimmäne čuasti. Šano, kuin kätkietäh pokonniekkua küläššä. Küünelet Eglein annettih viestin: kuoli Vana-diädö, kätkemäh ruvetah huomen. Miun mama eli miunke. Kätkemäh männä hänellä ei šua. Mänijä oli vešma läzijä. Läksin üksin i illaksi jo olin Ondrukovašša. Vaššattih pertipuolešša Mana-buabo i Sana, hänen poiga. Küžüttih: — Midiä ei tullun muamoš? Ušto tuaš läziü, tuaš serča? — Läziü äijäzeldi, šanoin. A iče kačoin Mana-buaboh, ünnäh iho i šilmät puhalluttih, ušto äijän it'ki. Midä miula piäh tuli, kohti šilmih šanallin: — Ka i piäzit muokista, buabo. Äijäzen tervehüttä kavotit hänenke. Buabo iänettä oli, nošti miuh puhaldunnuot šilmät; nägüö müöt, dogadiin, läksi järie-järie küünel'. Liččuači miun ründähih i šanou: — Poigane, miula kallehembua händä ei ollun nikedä, nimidä! — Prosti, pahoin šanoin! Niin i läksin pokonniekan luoh. Kačoin Vana-diädön ihoh i iččienke pagizin: — Ka, Iva-diädö, enämbi Mana čigarkašta jo ei kiärällä, enämbi olgupiällä külüzeh ei šuatalla. Külän kätennät kaikkualla ollah ühenmuozet: muissutellah kaikki külä, kalmoilla ajetah vain omat i ket vägövemmät. Kätennäštä tulet, jo stola varuššettu, kaikki, sinčo i perti, püühittü. Muissutellah viikon. Enžimmäzet stolan taguah istuočetah mužikat, šiidä naizet. Mana-buabo, kuin muissan, pertissä iänellä ei it'ken, a kalman piäldä lieni ottua üššällä i šuattua regeh. Itki kaikella iänellä. Niin itkietäh vain lapšet i nuoret naizet. Sailalla pidiä 26