Время читать и говорить по-карельски

— Ka, poigane, tämä on šiun i miun vellat, niiihtä pahua Sanua hänellä et SanoiS. Šiun tuatto ando iččien hukilla, vain eläzimä müö. Kabuo i anna Suuda tuatollaš! Vana itköü, a poiga mučottau. Täh šuaten Vana lüvdeli. Kiät i jallat oldih tukuttu rissikkeh, voičči vain istuo. Šie i iče tiijät, iče näit. Jügie oli Manalla, vain hänen küünelie emmä nähnün. RahvahaSSa ei itken i koissa ei ravissun. (Jksičči vain nošti iänen Vanah, konža hiän piällä vatkai Seinäh päin, missä ennen rippu ružja, i Silmillä küžü : — Missä on? Mana enžimen rätkähti: — Unaha, mi on Surma! Olet eloSSa šie, i kodi — elävä. Pertih viluo elä tuo! Kuni elät, i pertissä lämmin. Kačahalla vielä vain pahoin, vičalla kuin lapSen perran! Vana muhahti, piällä vatkuttau: — En rubie. —Ka i kaikki, poigane, a šie Sanailit — Piäzit muokista. Mie varajan, vain ei läzeüdüiš miän tota. Mama iänistü. Vuotin, midä vielä muissuttau, midä Sanou. Kačahin häneh, a hiän itköü, tullah küünelet nägiiö müöt, A šiidä vielä miulago, iččiellāgo šano, Silmät hänen kačottih kunneollou edäh: — Tämä armahuš oli Jumalasta. Andakkah Jumala kaikilla žemmuošta. Šiidä tuaš iänistü. En nimidä mamalla mie Sanon, en häküttän hänen küünelillä. Midä tullah, midä muissutellah, omuago igiä, vieraštago, küünelet ei Sanottu miula, Sanottih vain mamalla. Šilläže vuuvella i Mana-buabon kätkimä, kaheksan kuuda eli Vanan kätennän jälgeh. Läzi vain kolme päiviä. Ennen kuolendua kergii Sanuo — Ka, Vana, kakši kerdua šiun luoh tulin, vaštua i kolmas kerda, enämbi emmä eruo. Iho hänen oli ihaštun, ei kirvonnun niühtä küünelüttä. Stanislav Tarasov 33