Время читать и говорить по-карельски

9. Luve šuarna. Šano, šaigo bohattuo ukolla da akalla. Šuarna ukkoh da akkah näh Elettih ukko da akka. Oldih hüö köühäzet. Heila kuin jo kaikki leibäzet loppiečettih, nin lähtei hüö pakkuomah. Oven lukuttih, tanhuoh kačahettih — šielä heilä kukkone. Kukkozen otettih kainaloh i lähtiettih. Päivän pakottih. Illalla pürritäh üökši: — Laškekkua meidä üöhüt muata! — Tulgua, tulgua! — Meilä on vielä kukkone, kunne panna? — A kukone pangua ildapuulla. ÜÖn muattih, huomnekšella nouštih. Akkane i šanou: — Emändä, a missä on miän kanane? — Mütüš kanane, vet siula oli kukkone? — Ei! Kanane, kanane! Izändä käški andua kanazen. Kanazen otettih i lähtiettih. Vielä päivän pakottih. Toissapiänä männäh jo toizeh küläh. — Laškekkua meidä üökši. Müö olemma kahen ukonkena, da meilä on vielä kanane. — Tulgua, tulgua, pakkuojazet! Üökši hiät laškiettih. Hüö üön muattih. Huomnekšella nouštih, šuoriečettih, akkane i šanou: — Müö jo lähemmä, vain missä ollou miän lambahane? — Ka midä šie, pakkujane, pagizet? Missä Šiula lambahane? Siula vet oli kanane! — Ei! Lambahane, lambahane! Miula andakkua oma lambahane! — Lambahane, nin lambahane! Ana, emändä, pakkuojazella lambahane! Annettih lambahan i pakkuojazet lähtiettih. Päivän tuaš käveldih külie müöten. Vielä männäh üökši, pürritäh: — Olemma kahen, da meilä on lambahane. 51