Время читать и говорить по-карельски

3. Luve šuarna. Šano, mütüš oli eländä naizella, mintän hiän ilki. Šuarna pelvahan kezriäjäh näh Elettih nuoret mužikka da naine. Mužikka ajeli külie müöt i keräi pelvašta, a naine ne pelvahat kežräi. I že oli loppumatoin ruado. Kuni hiän üksie vielä loppou kezrätä, mužikka jo toista tuou täüven mäkelniöän. Ühen kerran naine māni mākerniččāh i vešma rubei abieh itkemäh da šanomah: ”Tüttönä ollešša kumbane päivä on pahin, že miehellä ollešša on paraš. Ruan, ruan pelvašta, а loppuo ei nävü. Et vielä uglua kergie uberie, a mužikka jo tuaš toista pelvašta šidä enämmän tuou.” Da ših rukah hiän rubei abiezeh luvettelemah! Luvetteli, luvetteli, šiidä kuulou iänen: ”Midä Šie tüttözeni itet?” Naine kačahti — šeizou akka. Tuhmin tuhma! Huuli rippuu, hambahat nävütäh, kieli nägüü. Naine hänellä i šanou: ”Mie iten žentän, što äijä miula on ruaduo, äijä kezriämistä. En kergie ühtä kezrätä, mužikka jo i toista tuou. Ei nävü loppuo!” Akka Silloin šanou: ”Elä ite, mie rubien šiula auttamah!” Naine ših küžüü: ”A autandua midä Šiula pidäü andua?” — ”Mie en tiijä, midä annat — Šidä i otan,”- virki akka. ”A kun mie šiun nimpäivillä kuččuzin, niin lienieško tämä hüvin?” — šano naine. Akka šano vaštah: ”Že lienöü ülen hüvin! Mie en ollun vielä nikeššä nimpäivillä gostissa.” Aiga mänöü. Naine da akka kezrätäh. Aziet heilä lähtiettih slojalleh. Ülen jo hüö kezrätä kerritäh. A mužikka on hüvällä mielin, što hänen naine niin väliän kezriäü. Liettih nimpäivät. Mužikka da naine istuočettih stolah. I tulou že gosta. Mužikka küžüü: ” A kembiä tämä on?” Naine šanou: ’Tämä on miun tota.” Hüö tervehüön piettih. Issutettih žen naizen totan stolah. Mužikka nagole ših totah kaččou, i hänen šiämellä lieni kauhie.