Время читать и говорить по-карельски

8. Tiijätkö šanat: veziaiga, voneh, verko, haugi, kalaštua? Luvc šanonda. Šano, müttüön kalan püvdi kalastaja. Šuuri haugi Tänä keviänä vešma oli äijä vettä. Kolmeh kerdah vettä lizäi. Pitkä oli veziaiga. Mie tänä keviänä kalaššin. Otin vcnehen da verkon. Lassin mie verkon luugalla. Šivoin tuhjošta da tuhjoh, nu i läksin kodih. Huomnekšella pidäü tulla kaččomah. Nouzin aivoin. Istuočin veneheh, läksin uimah. Tulin verkon luoh. Rubein kaččomah, ongo midä kalua. Kačon — on! Nu, duumaičen, halgopala, šuuri vešma. Varain, što ei vain verkuo revittiä. Že kuin napri ruadua verkossa! Pidi miula duumaija, kuin šuaha händä jogirannalla. Verkon nokat keritin, otin ühteh kädeh, a toizella kiällä ruavoin, što uija berogah šuah. Šiidä veneheštä mie nouzin i rubein lappamah verkuo. Hüvin oli kala kiāriečennūn verkoh, puutaičiečennun. Vejin mie hänen jogirannalla, šiidä verkosta šellitin. Oli ülen šuuri haugi. Verkon rabieššin, otin kodih kuivamah. Kalan panin olgupiällä, verkon šelgäh. Tulin kodih. Heitin kalan stolalla, da mittain ložehuon. Niin že oli ložehutta nelläkiimmendäkahekšan santimetrua, a pidahutta metra i viizitoista santimetrua. Kahekšan kiluo kala že paino. Šiidä že haugi stolalda mukelduači da lattiella langei. A kazi istu lattiella. Haugi kuin langei, kazie hännällä koŠki. Nin kazi liveštü hüpäteššä karžinah. Da loukkozešta kaččo: mi tämä on? Ka oli haugi! Ivan Vasiljevič Iljin, Helmi ja Pertti Virtarannan kniigua müöt' Karjalan kieltä ja kansankulttuuria, 1990 95